Luumun hanuri

Taas saatiin käydä eläinlääkärillä hakemassa helpotusta. Luumu oli ollut jo pari viikkoa erityisen haluton lähtemään lenkille. Vaikka olisi ollut vessaankin asiaa niin neiti vaan napotti terassilla vailla aikomustakaan liikahtaa. Puoliksi raahaten ja puoliksi houkutellen, isäntä jopa koppasi pari kertaa syliinsä, saatiin neiti n. 20 metrin päähän metsään jossa kyllä sitten tyytyväisenä kykittiin ja nuuskuteltiin.
Anaalirauhasethan ne siellä taas harmia aiheutti. Kolme ihmistä siinä tarvittiin että homma saatiin eläinlääkärissä taas hetkeksi hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Urheasti Luumu moisen kidutuksen kestää, rimpuilee kyllä kaikin voimin ja kiinni pitäjiä tarvitaan, mutta ei murise tai irvistele yhtään. Kotona piti kyllä namin voimin houkutella pesulle, ilmeisesti neiti koki itsensä ja koskemattomuutensa loukatuksi :)
Eläinlääkäri oli samaa mieltä kuin mihin olen itsekin päätynyt. Ainut järkevä vaihtoehto on rauhasten poisto. Rakenteellisesti ovat sellaiset etteivät ikinä tule tyhjenemään luonnollisesti ja normaalisti. Lisäksi ne sijaitsevat niin syvällä ja Luumu pitää toimenpidettä niin epämiellyttävänä, ettei säännöllinen kotona tyhjentely onnistu. Ruokavalion muutoksen vaikutuksetkin on jo kokeiltu. Raakaruokinnalla tulee jo hyvinkin kovaa ja siistiä pakettia ulos, eikä sekään silti helpota tilannetta yhtään.

Nyt vaan menee sitten nuotit uusiksi kun olin suunnitellut Luumulle sterilointia marras- joulukuun vaihteeseen. Eiköhän tämä toinen vaiva pitäisi kuitenkin hoitaa ensin pois, kun säännöllisesti saa ravata eläinlääkärin kukkaroa lihottamassa ja koira selvästi kärsii. Kaksi leikkausta taas lyhyen ajan sisällä ei kuulosta ollenkaan hyvältä idealta. Kevättalvella alkaa taas seuraava juoksu kolkutella ovella ja sterilointia täytyy lykätä.. Pööh, menee vissiin ensi kesänkin treenit (ja käyttäytymiskoe ja agistartit ja..) poskelleen kun hauva on hormonien vietävänä edelleen.
Asioilla on tapana järjestyä, sen olen huomannut jo niin monesti. Että turha kai tässä on etukäteen surra ja spekuloida kaikkia mahdollisesti tulevaisuudessa menettämiään mahdollisuuksia!

Aksaa aina vaan..

Eipä tänne blogiin juuri muuta näköjään tule tarinoitua kuin agitreeneistä ja ööö.. agitreeneistä! Paljon muuta ei kyllä tällä hetkellä harrastetakaan. Tottista vähän lämmittelynä ennen aksaamista ja jotain kikkaillaan kotipihalla. Lisäksi olen yrittänyt järjestää Luumun aina tilaisuuden tullen ryhmäliikuntaan maastossa ja pellolla. Kovin on laimea osanotto ollut ainakin sunnuntaisin ja kun porukka on pieni ja usein narttuvoittoinen, niin isotteluksihan se helposti menee.. puolin ja toisin. Kummoistakaan rähinää ei onneksi ole ollut, ainakaan vielä.

Viime torstaiset agitreenit toteutettiin Juha Oreniuksen Agilityn perusteet -DVD:n parissa. Oikein pätevältä näytti, mutta kun pätevyyttä ei ruudun tältä puolelta löytynyt, ainakaan allekirjoittaneelta, ei niistä ohjauskuvioista jäänyt kuin hämärästi jotain mieleen.
Koska treenit pidettiin ilman koiria, päätin mennä itsekseni perjantaina töiden jälkeen kentälle. Olisinpa jäänyt kotiin..
Kaikki mikä saattoi mennä pieleen, meni pieleen!
Tai siltä ainakin tuntui. Enempää en tässä ala häpeääni jakamaan, totean vain että onnistuin saamaan Luumun pelkäämään keinua ja sitä myöden muitakin kontaktiesteitä.
Toki väänsin loppuun onnistumiset kunnon palkalla, mutta arkuus jäi silti päälle.

Päätin etten enää mene ainakaan hetkeen itsekseni sähläämään ja kaverin kanssa on muutenkin mukavampaa.
Tänään oltiinkin Kaisan ja Haltin kanssa yhdessä kentällä. Kepit laitettiin verkoilla nurmelle niin että joka toinen verkko oli pois. Alussa, lopussa ja keskellä oli verkot molemmin puolin. Aloitin Luumun kanssa kepeillä ja tyttöhän menee ne jo aikas hienosti, ja vauhdilla! Nyt vaan pikku hiljaa häivyttämään verkkoja ja vahvistamaan kepeille lähetystä eri kulmista ja etäisyyksistä. Edistyminen tässäkin tulee olemaan hidasta, Luumu kun kyllästyy niin helposti.

Kentälle oltiin laitettu koko joukko hyppyjä, pari putkea, muuri, rengas ja kontaktiesteet niin että niitä pystyi suorittamaan radanomaisesti. Ihmeellisiä kuvioita ja kieputuksia ei ollut luvassa. Luumulla onkin nyt paikallaan tauon jälkeen vahvistaa ihan niitä perusjuttuja.
Pari helppoa pätkää otettiin ja Luumu toimi oikein kivasti, itsellä ei vaan oikein pysynyt ajatus kasassa ja ohjasin ihan miten sattuu. Puomilla oli aluksi pientä vastahakoisuutta, mutta namin voimalla neiti rohkaistui ja saatiin parin esteen ja puomin pätkäkin onnistumaan, ja näin hienoilla kontakteilla!

A:lle piti aluksi ohjata muutaman kerran hihnassa, mutta onnistui sekin lopulta ilman tukea. Kontaktitkin alkavat pikku hiljaa löytyä myös kovemmassa vauhdissa. Laatikolla kotona leikkiminen ei siis ole missään nimessä ollut turhaa!
Otin vielä pieniä radan pätkiä ja kun kentän haistelu alkoi selvästi kiinnostaa koiraa enemmän, oli aika palata hihnaan tuumimaan, että mitäs varten täällä kentällä oikein käydään!
Ihan lopuksi otin Kaisan jeesaamana keinua niin ettei se liikkunut juuri ollenkaan ja tuen päällä oli vielä pehmuste. Tassunvarret vapisten neiti urheasti yritti ja jopa pari haparoivaa juoksuaskelta saatiin puristettua. Nyt menee ainakin muutama viikko että hinkataan pelkkää vauhtia ja varmuutta niin että keinu ei liiku ollenkaan. Enää en ajatellut tätä estettä mokata.

Enempää onnistuneita kuvia ei saatu, pitäisi vaan olla se järkkäri.. Kiitos Kaisalle kun yritit parhaasi surkealla kamerallani!

Hohtoepikset ja yhteislenkkiä

Kertakaikkisen surkean ilman lykkäsi perjantai ehtooksi. Vettä tuli solkenaan ja rakeitakin saatiin. Taas sai omin silmin todeta kuinka kahelia porukkaa koiraihmiset onkaan!
En ollut ilmoittautunut etukäteen ja olin ihan kahden vaiheilla osallistunko olleenkaan. Takana oli kuitenkin kuukauden paussi agiliidoista ja eilisen pitkät treenit joiden jäljiltä koira oli edelleen väsynyt. Pakkasin kuitenkin Luumun ja kasan varusteita mukaan kun lähdin kentälle, töihin menisin sinne kuitenkin. Ajattelin tuoda koiran joka tapauksessa välillä kotiin kun matkaa kentälle on vain pari kilometriä.
Muitakin meidän alkeisryhmästä oli ilmoittautunut ja pakko se oli sitten itsekin kokeilla, saisihan siitä sitten ensimmäisen kisakokemuksen vaikka surkeasta ilmasta johtuen yleisöä ei juurikaan ollut. Ilmoittauduimme mölleihin joihin rata olikin suunniteltu oikein meidän ryhmää varten. Keppien ja keinun lisäksi oli kaikki kontaktiesteet jätetty pois.

Pari haastavampaa kurvia tuomari oli radalle keksinyt ja niitä kavereiden kanssa yhdessä ihmeteltiin. Täytyy kyllä tunnustaa että aivan sama mitä sitä etukäteen suunnitteli.. oma vuoro kun tuli niin yritin vaan ehtiä oikeaan paikkaan ja muistaa seuraavan esteen. Jossain vaiheessa tuli olo että olen ihan varmasti tekemässä väärää rataa, oikaissut jossain ja jättänyt puolet esteistä suorittamatta. Hassusti menee ajan ja paikan taju kun jännittää. Ei ole muuta kuin sen hetkinen este ja seuraava. Yhtään pidemmälle ei kyllä voi eikä ehdikään ajatella.

Rata meni muuten hienosti, mutta kahdesti kämmäsin putkeen lähetyksessä. Ensimmäisessä en tiedä mikä tarkalleen meni pieleen. Ohjasin aika kaukaa ja ilmeisen huolimattomasti. Oletin kai liian itsevarmasti että Luumu ilman muuta menee putkeen kun linjakin oli melko suora. Eipäs vaan mennytkään. Toinen epäonnen putki oli radan kolmanneksi viimeinen este. Olin jo rataan tutustuessa huomannut että en oikein hahmottanut putken sijaintia kun käännyin sille edelliseltä esteeltä ja tuppasin peittämään putken. Ennen putkea oli juuri radan haastavin kohta jossa este jäi edellisen putken pään taakse ja koiralle joutui oikein karjumaan että se tajusi missä mennään. Hyvin Luumu tuli ja hyppäsi ja sain sen vielä siitä haltuun mutta siltikin putki tuli ja yllätti.. Putken jälkeen vielä parit kieputukset ja sitten maaliin. Koiran nopeudesta en osaa sanoa yhtään mitään, että mitenkä oltaisiin pärjätty jos olisi ollut virheetön suoritus. Luumu kyllä aivan mahtavasti seuraa ohjausta ja keskittyy, hieno koira :) ..vielä kun ohjaaja yltäisi samalle tasolle, tai edes lähelle.

Tuloksena siis kolmas sija ja Luumulle leluja ja herkkuja. Sitten kärräsin koiran kotiin ja palasin sateeseen värjöttelemään. Loppua kohden osanottajien määrä väheni ja avoimessa luokassa oli kokonaista viisi koirakkoa. Työntekijöitäkin oli niin runsaasti että osallistuin enää esteiden korjaamiseen ja kotona olin jo ennen yhdeksää.

Lauantaina Luumu pääsi pitkästä aikaa yhteislenkille Soukaisiin. Ainakin kymmenen koiraa taisi olla mukana ja hauskaa oli. Vettäkin oli nyt joka prunnissa kun viimeksi oli niin kuivaa että olisi pitänyt kantaa koiralle juotavaa mukana.
Sunnuntaiaamuna mentiin Pyytjärvelle ja nyt koiria oli vain viisi. Pientä irvistelyä välillä harrastettiin kun oli niin narttuvoittoista porukkaa, mutta kummasti vaan koirat keskenään toimeen tulee kun vapaana ovat ja tilaa piisaa. Sunnuntaina oli kamerakin mukana ja tässä pari syksyistä otosta. Toisessa kuvassa ovat Rico ja Kerttu.

Paluu baanalle

Jees. Juoksu meni viimein ja maanantaina palattiin agikentälle vähän hakemaan tuntumaa esteisiin ja työntekoon. Treeniseuraksi sain Kaisan ja suomenlapinkoiran Haltin.
Kontaktia oltiin ahkerasti hinkattu kotioloissa mutta olihan se aivan eri juttu tehdä tasaisella kuin sitten oikeiden esteiden rampeilla. Joku haju Luumulla sentään hommasta on, mutta kyllä työtä piisaa ennen kuin saadaan ne suoraan juoksusta onnistumaan! A-esteellä ainakin on niin kova vauhti että koira tulee suoraan maahan asti ja pysähtyy sitten siihen.. ja nyt näyttää ylösmenokontakteilla alkavan tulla virheitä kun vauhti kasvaa, puuh. Mikään muukaan ei oikein sujunut kunnolla, ohjaaja oli kankea ja koira tuntui unohtaneen ihan perus kuviotkin. Ilma oli kyllä melkoisen kurja ja ainut kehno suoja sateelta oli A-este jonka alla Luumu sitten odotteli.

Tiistaina oli vuorossa Heidin toko-treenit.
Paikallamakuu meni hienosti vaikka häiriökoirakin kävi kiertelemässä. Kerran Luumu nousi kun menin palkkaamaan. Meillähän paikallamakuu on siis sitä että seison muutaman metrin päässä katse koiraan päin ja käyn välillä palkkaamassa. Seuraamiset tehtiin omaan tahtiin vähän sivummalla ja leikittiin ja riehuttiin oikein olan takaa. Kivasti koira kyllä toimii, kestoa vaan pitäisi kasvattaa pikkuhiljaa. Ja ilmeisesti olen liikaa tehnyt liikkeestä maahanmenoja kun Luumu tarjoili sitä vähän väliä kun annoin temponvaihdoksissa uuden seuraa-käskyn. Noutoa treenasin myös pari kertaa, ja siinä oli pari kertaa liika.. ensimmäinen nouto oli kohtalainen, enkä tietenkään lopettanut siihen, toisella Luumu vaan viipotti sinne tänne ja lällätteli kapula suussaan. Pakko oli sitten vielä ottaa kerran ja varman päälle, joo.. peruutin varmasti vesilätäkköön..
Loppuaika sitten istuttiin ja katsottiin toisten treeniä. Ihan ok fiilikset jäi näin tauon jälkeen.

Tänään torstaina oli vihdoin ohjatut agitreenit. Pieniä paineita alkaa olla, kun tuntuu että osa porukasta on edistynyt ihan huimasti kuukauden aikana. Täytyy nyt kyllä yrittää joka toinen päivä pistäytyä kentällä tekemässä vähän kontakteja, keinua ja keppejä. Enempää treeniä Luumun mielenkiinto ei varmaankaan kestä.

Sitten itse treeneihin. Tarkoitus oli tehdä kontaktipätkä jossa puomi, A ja keinu ja välissä hyppyjä ja putki. Toinen harjoitus oli hyppy ja siitä suoraa linjaa kepeille. Lisäksi oli tarkoitus tehdä kohtuullisen vaativa radanpätkä jossa oli hyppyjä, putkia, muuri ja pussi.
Kaikki eivät rataa kokonaisuudessaan edes ehtineet tehdä, niin haastavia olivat kuviot joillekin ohjaajille ja koirille, ja treeniajan täytyi tietysti riittää kaikille.
Olihan se hieman vaikeaa.. koko ajan piti miettiä eteenpäin, että mihin seuraavaksi, millä kädellä ja millä puolella estettä.. mikään kun ei vielä tule oikein selkäytimestä. Pari kertaa haparoin ja Luumu ei tiennyt mihin seuraavaksi, mutta hieno onnistuminenkin saatiin, askelmerkit meni oikein ja Luumu tsemppasi hienosti vaikka paras terä olikin jo mennyt. Terhikin kehui että mageelta näytti, hyvä me!
Kontaktipätkästä ei paljon jäänyt jälkipolville kerrottavaa, Luumu löi hanskat tiskiin enkä edes tehnyt kuin puomia sillä tiesin että A:ta ja keinua on täysin turha edes yrittää. Luumu sai pari tolkutonta haahuilemiskohtausta ja syykin on selvä, rassulla oli kamala nälkä.. Kello oli jo melkein kahdeksan ja kotona se tulee normaalisti jo seitsemän aikoihin kertomaan että olisi iltaruuan aika. Muutenkin koira oli aika kypsä sillä eihän se yleensäkään kestä montaa toistoa ja pitkiä treenejä.

Huomenna olisi sitten vuorossa kauden viimeiset epikset, oikein hohtoepikset. Ilmoittautunut en vielä ole, töihin menen kuitenkin. Kuulemma helppo rata jossa ei ole edes kontakteja, sopisi siis meille kuin nyrkki silmään. Ainut kysymysmerkki on riittääkö koiralla mielenkiinto kahtena peräkkäisenä päivänä? Huomenna olemme viisaampia.

Luumun bikinit

Juoksunhan se viimein sitten tekaisi.. Ohjelmassa seuraavina viikkoina lenkkipolkujen hajustamista, terveisiä vaan kaikille komeille poikakoirille, sekä tietysti pihatreeniä laatikon päällä ja kaikkea mitä tuossa patalapulla nyt mahtuukin tekemään. Kepit pitäisi kyllä jostain askarrella.
Katsotaan nyt miten koiralla riittää intoa muuhun kuin haaveiluun ja heinien haisteluun, mutta eilen ainakin oli ihan täpinöissään kun vilkaisin vain nurtsille päin! Kaikki harjoitukset tehtiin sellaisella intensiteetillä että oksat pois!

Viime torstain agitreenit olivatkin omatoimitreenit, muutama muukin ryhmäläinen oli innostunut tulemaan paikalle ja pientä radanpätkää sitten tehtiin, samoin keinua ja keppejä ja kuka nyt mitäkin. Radalla Luumu meni todella hienosti, kömpelö ohjaus vain aiheutti pieniä virheitä sinne tänne, putkeen lähetys ei mennyt joka kerta ihan putkeen ja välillä sähläsin niin että jäin väärälle puolelle estettä. Liian haastavia kuvoita tulee ehkä välillä yritettyä mutta ei pelkkä suoraviivainen pomppiminenkaan kehitä. Maxi korkuisina en tosin edelleenkään ole niitä tiukimpia esteitä hypyttänyt.
Keppejä tehtiin vain pari kertaa kun huomasin että suurin into niihin on laantunut, antaa sen siis muhiintua ja tauon jälkeen se onkin varmaan taas jees. Kontaktia puomilla taas kokeiltiin, yhtä heikolla menestyksellä, ei se vaan tajuu.. täytyykin nyt parin viikon aikana yrittää saada tuo kotipihan laatikkokontakti ihan varmaksi. Siitä on sitten hyvä taas oikeilla esteillä jatkaa.

Perjantaina heti töiden jälkeen mentiin kentälle treenaamaan Kristan ja Pinan kanssa. Ilmeisesti Luumu oli saanut edellisenä päivänä tarpeekseen tai sitten seuraavana päivänä alkava juoksu täytti pään, ilmakin oli kyllä tavattoman lämmin, mutta oli syy mikä tahansa mikään ei taaskaan kiinnostanut neitiä.
Kolmen hypyn kanssa harjoiteltiin välistävetoja. Ensimmäisellä kerralla Luumu teki juuri niin kuin piti, vaikka yhden välin ohjasinkin väärällä kädellä. Onnistunut suoritus oli ilmeisesti vahinko sillä uusintayritys ei enää millään ilveellä onnistunut. Ensimmäisen hyppäsi ja tuli sitten kohti, mutta toista ei millään! Koirasta näki ettei sitä kiinnostanut koko touhu tippaakaan. Väänsin sitten pari onnistumista väkisin. Ensin palkkasin hypyn ja haltuunoton jälkeen ja sitten heitin pallon toisen esteen yli. Viimeiseksi ennen kuin kerättiin kamat varastoon otin vielä helpon esteen josta suoraan putkeen ja siitä kunnon leikit ja kehut.

Tauko taitaa olla todella paikallaan. Ja tauon jälkeen täytyy pitäytyä yhden treenin viikkotaktiikassa. Kaksi ehkä menee jos välissä on pari päivää ja tietysti yksittäisiä haastavimpia juttuja täytyy treenata säännöllisesti muiden harjoitusten ohessa.

Loppuun vielä kuva neidistä hienoissa bikineissään, ilme kertoo kaiken..

Aamun agi

On ollut vähän laiska viikko koiraharrastuksista. Ehkä pieni tauko tekikin hyvää, sillä Luumuhan on viime aikoina ollut vähän omissa maailmoissaan.. Kotona ollaan harjoiteltu kontakteja puulavan päällä ja siinä sivussa vähän pihatottista. Torstaina oltiin agitreeneissä, joissa aiheena kontakti puomin alastulossa ja kepit. Keinua ja rengasta kerrattiin myös. Koira ei siis hirveästi päässyt irroittelemaan ja ajattelin että lauantaiaamuna olisi pienet hyppelyt paikallaan.

Ennen kahdeksaa pakkasin koiran ja repun autoon ja kentälle päästyäni totesin että saankin treenata vaihteeksi yksin. Verkot virittelin keppeihin ja radalle pystytin neljä hyppyä ja muurin. Kaksi estettä laitoin maxi korkeuteen ja muurin ja toiset hypyt korkeimpaan mediin. Ajattelin ettei kannata vielä tiukempia käännöksiä maxi esteille laittaa.

Lämmittelyksi, olikin melkoisen vilpoisa aamu, otettiin vähän tottista.
Kappas, osaahan tuo otus seurata ja innoissaankin on. Ja vieläpä menee liikkeestä maahan! Pallollekin lähtee vasta kun saa luvan vaikka kuinka hetsaan ja pompin, en tosin heiton jälkeen uskaltanut odottaa kuin sekunnin ennen vapauttamista.. mutta kuitenkin!

Tynkäradalla hypytin esteitä muutaman kerran eri variaatioilla, aika suoraviivaista ja helppoa kuitenkin. Sitten pari toistoa kepeillä ja vähän verkkoja pois. Ei meno kovinkaan sujuvaa ja hyvän näköistä ole, mutta tykkää ainakin esteestä. Yritin ottaa kuvaakin, mutta ei ole helppoa keskittyä koiraan ja samalla sihtailla kameralla..

Luumu pääsi radalle toistamiseen ja tällä kertaa kokeilin hieman haastavampaa ohjauskuviota. Kaikki meni nappiin, takaakierto, haltuunotot ja eteen lähetys muurille. En viitsinyt tehdä toistoja ettei vaan mikään menisi pieleen ja siirryttiin nurtsille pallottelemaan.
Sitten rimat varastoon ja hieman koiran ahdistelua kameralla.

Ja loppuun vielä oikein suuri riemun aihe! Luumu on vihdoin lopettanut sen tolkuttoman karvojen kylvämisen! Tänään hoksasin että olen imuroinut viimeksi viikko sitten (hyi minua), mutta kappas, karvoja oli nurkissa vähemmän kuin ennen oli päivän saldo! Ja näkyy neidissäkin jo vähän että bikinit alkaa vaihtua villahaalariin.

Mukkelis Muu

Maanantain katastrofaalisten omatoimitreenien jälkeen olin jo heittämässä hanskoja tiskiin ja koiraa kallonkutistajalle, mutta eilen ohjatuissa agitreeneissä Luumu oli jo melkein oma itsensä.

Kepit Luumu suorittaa todella innokkaasti, tosin tyyliä voisi kuvata sanoilla "päätöntä räpistelyä". Minkäänlaisesta rytmistä ei ole tietoakaan, koira vaan kohnottaa, välillä vähän sotkeennutaan keppeihin, välillä verkkoihin.. Verkkoja täytyy siis edelleen pitää toisella puolella ja lopussa molemmin puolin.
Tämä harjoitus meni siis ihan ok, kunnes.. Viuh! ja koira rallatteli ympäri kenttää!! Tulihan se kun pää punaisena karjuin ja jäi maahan kun komensin, mutta uusi volttilähtö piti vielä ottaa ennen kuin saatiin pari onnistumista lisää ja koira äkkiä liekaan odottamaan. Olikin ensimmäinen kerta kun Luumu tällä tavalla hilpaisee kesken agitreenin, onhan se itsekseen esteitä suoritellut ja joskus vähän haahuillut, mutta ei sentään tuommoisia kunniakierroksia! Onneksi ei mennyt toisten koirien luo, sitäkin treeneissä valitettavasti joskus näkee.

Tehtiin myös kolmen hypyn ja kahden putken pieni radanpätkä maxikorkeuksilla. Kaksi hyppyä, putki, hyppy ja viimeiseen putkeen piti tehdä poispäin kääntyminen.
Ensimmäinen yritys oli hyvä, ohjasin vaan väärällä kädellä viimeiseen putkeen ja Luumu vähän pysähtyi ihmettelemään, meni kuitenkin. Toiseen lähtöön tsemppasin ja se meni jo sujuvammin, minäkin osasin! Pakkaa tuo ohjaaminen olemaan vähän kömpelön puoleista, tuntuu että aina on askelmerkit sekaisin ja kädet viuhtoo väärään suuntaan..

Uutena esteenä otettiin puomi, tosin neiti on kyllä sitä omatoimisesti rallatellut parikin kertaa menemään. Koska alastulokontakti ei vielä ole ihan varma, ohjaajamme Terhi avusti hihnan päässä ja itse ohjasin koiraa. ensimmäinen yritys oli ok, Luumu pysähtyi kontaktille niin kuin pitikin, tosin siitä irtoaminen on neidille hieman haasteellista kun pitää tarkkaan imuroida kaikki omat ja toisilta jääneet namit.. paljon lisää treeniä siis ja pallopalkkaan!
Toinen yritys päättyikin sitten lahjakkaaseen pyllähdykseen.. Luumu kohnotti ja hätäili aivan kuin kepeilläkin ja tietysti kun vauhtia yritettiin himmailla, tassut meni solmuun ja sitten oltiinkin väärinpäin kentällä. Uudestaan, niin kuin teletapit konsanaan!
Pienen epäröinnin jälkeen rohkeus palasi ja onnistuminenkin saatiin lopuksi aikaan.
Jostain vaan pitäisi saada hieman lisää tarkkuutta ja keskittymistä koiran päähän taottua,  radalla haltuunottojen treenaaminen on onneksi tuottanut jo hieman tulosta.
Intoa kyllä on vaikka muille jakaa, että jotain sentään on siellä plussien puolellakin!

Ylämäki, alamäki..

Niin se taas meni.. ehdin jo kovasti iloita koiran edistymisestä ja motivaatiosta agitreeneissä kun tuli oikein tömäkkä tipahdus maanpinnalle. Haahuilua, nuuskimista, pari karkureissua... kun koiran sai kuuntelemaan se teki kyllä hetken töitä mutta sitten taas vajosi omiin touhuihinsa. Yhden onnistuneen radanpätkän sentään sain loppuun kun kaveri tuli vähän auttamaan järjestyksenpidossa ja sitten koira äkkiä kiinni ja esteet varastoon.. Huh.

Tiistaina Heidin tokotreeneissä sama vouhotus jatkui, enää ei hauvalle muistunut edes sivulle-käsky mieleen. Keskittymisestä ei ollut tietoakaan, paikallamakuu oli ainut kun sujui totutusti, samoin nouto vaikka viimekerrasta olikin jo aikaa. Hypyssä varasti jne.. Itselläkään ei tietysti ollut paras vire kun koira ei kuunnellut ollenkaan.

TOIVOTTAVASTI kaikki tämä omituisuus enteilee vain tulossa olevaa juoksua, muuta selitystä en vain keksi, ellei sitten koira ole kipeä :(
Käytös on kyllä tällä hetkellä sen verran sietämätöntä että mikäli syynä on hormonitoiminta, niin ainut vaihtoehto on sterilointi heti kun se seuraavan juoksun jälkeen on mahdollista suorittaa. Noh, pohjaltahan on tunnetusti suunta vain ylöspäin.

Lomailua ja agiliitoa

Olin säästänyt kesälomastani viikon vähän myöhäisempään ajankohtaan ja nyt säät suosivatkin paremmin kuin kesäkuussa, tosin vieläkin viileämpää olisi saanut olla.
Parina aamuna käytiin agikentällä ja iltaisin pururadalla lähinnä ohjaajan kuntoa kohentamassa. Ohjatut agitreenitkin taas jatkuivat ja niissä saadaan käydä ainakin syyskuun loppuun.

Ensimmäiset maxi esteet on korkattu ja hienosti meni, rengaskin alkaa jo sujua. Keppejä tahkotaan verkkojen kanssa ainakin kuukausi vielä, nyt voi jo ottaa toiselta puolelta pois kunhan loppuun jättää molemmin puolin. Ja aina on treenien aluksi laitettava kaikki verkot.. Plaah, voikohan olla mitään tylsempää kuin niiden virittely?
Keinuakin alettiin harjoitella ja ainakin vielä koiruus uskaltaa tulla vauhdilla palkalle, tässäkin täytyy muistaa edetä maltilla ja aloittaa aina korkealla tuella. Jokainen treeni.

Petraamistakin on, lähinnä ohjaajalla, että malttaisin pitää treenin aina hyvin lyhyenä mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Ahneus vaan iskee kun kerran kentälle vaivautuu ja esteet ja putket vähtää paikalleen, niin eihän sitä malta heti laittaa koiraa autoon ja lähteä kotiin? Nyt on vaan pakko oppia malttamaan sillä pientä haahuiluongelmaa ja omiensa touhuamista on neidillä havaittavissa. Lauantainakin karkasi ketun perään ja vielä pari kertaa sen jälkeen jälkiä tarkastamaan!! Eiköhän tähänkin lääkkeet silti löydy.

Lauantaina Luumu pääsi yhteislenkille toisten koirien kanssa juoksemaan. Taisikin tehdä oikein hyvää neidille kun muu lauma kurmutti sitä kunnolla ja ajoi pitkin pusikoita. Luumussa on nimittäin alkanut olla vähän isottelijan vikaa, hyvä että joku näytti vaihteeksi sille missä rääpäleen paikka arvojärjestyksessä on.
Kamerankin olin raahannut mukaan metsään, tosin kuvien ottaminen oli hieman hankalaa neidin hiippaillessa suurimman osan matkaa vieressäni tai piilotellessa pusikoissa, kummallista..

Tervakoski 31.7. 2011

Tulipahan käytyä.. Kotiin tuomisina vain keltainen nauha, väsynyt hauva ja palanut nahka.

Luumu arvosteltiin nuorten luokassa jossa tuomaroi Tapio Eerola. Eerola ei kesäasuiselle neidille lämmennyt, vaikka tuskin kunnon karvakaan olisi paljon pelastanut. Tässä arvostelu kokonaisuudessaan:

"1v7kk. Kevyt narttu, jota kevyt karvattomuus korostaa. Riittävä kallon leveys. Kevyt asentoiset korvat. Keskiruskeat silmät. Niukka otsapenger. Purenta Ok. Rintakehä kevyt. Raajaluusto riittävä. Niukasti kulmautunut, riittävästi takaa. Totaalinen kesäkarva. Täydelliset värimerkit. Maa-ahtaat takaliikkeet, kapeat sisäkierteiset etuliikkeet. Askelpituus keskipitkä. Liikunta kokonaisuutena kevyttä. Reipas käytös."

Tuloksena siis NUO-H. Minulle Luumu on kuitenkin maailman hauskin ja söpöin hoffi-neiti, vaikka kaikki rotumääritelmän kauneusihanteet eivät täytykään. Katsotaan sitten parin vuoden päästä uudelleen kun tyttö on vähän aikuistunut.

Kamerakin pääsi reissuun mukaan, mutta tavoilleni uskollisena en kuvia juurikaan ottanut. Luumustakin sain jopa näin hienon otoksen!

Tottistreenit ovat olleet kesän helteillä haudattuna jonnekin unholaan. On mennyt into treenata kun mitään edistymistä ei näköjään ilman ohjausta synny. Ollaankin keskitytty agilityn harjoitteluun vaihtelevalla menestyksellä. Koiralla ainakin riittää intoa, joskus vähän liikaakin esteiden itsenäiseen suorittamiseen. Kepeillä on edistytty jonkun verran, mutta kontaktit odottavat vielä sitä ahaa-elämystä.. Onneksi tässä kuussa ohjatut treenit taas jatkuvat ja edistystä voi edes tässä lajissa toivoa.



Kirsuleirillä

Blogi on ollut joulusta asti jäissä ja "lukijat" varmaan jo luopuivat toivosta..
Nyt vihdoin rohkenen avata sanaisen arkkuni ja tulen jatkossakin kirjoittelemaan treeneistä ja yhteiselosta omituisen otuksen kanssa jota hovawartiksi kutsutaan.

Tämän viikonlopun ohjelmistossa oli siis jäljestystä ja hajuerottelua:

Viime tipassa innostuin ilmoittautumaan Väkiparran Pipen organisoimalle Kirsuleirille jossa kouluttajana toimi kokenut työkoirien ohjaajien kouluttaja Esa K. Viitala. Perjantaina ohjelmassa olisi ollut jäljestystä kaupungissa, mutta valitettavasti jouduimme jättämään nämä kinkerit väliin.. Paikalla olleet ovat onneksi lupautuneet treeniseuraksi ja opastamaan myös näihin kovalle alustalle tehdyn jäljen saloihin!

Lauantaina ajoimme Laitilan Krouvinummelle tutustumaan maastojälkeen. Sateiseen metsään oli kokoontunut oikein mukava ryhmä eri näköisiä ja kokoisia koiria ohjaajineen. Muiden muassa treenikaverit Leena ja Ninni, oikeastaan kiitos Leenan esimerkin minäkin innostuin lähtemään mukaan leirille! Hyvässä seurassa oli mukavaa tehdä yhdessä ja sateesta huolimatta kaikki varmasti olivat tyytyväisiä lauantain antiin.

Makkaranpalat ja lihapullat oli jätetty kotiin pakastimeen odottamaan, sillä Viitalan oppien mukaan koira osaa kyllä jäljestää ja itse jälki motivoi ja palkkaa koiran. Ja näinhän se oli!
Teimme jäljet toinen toisillemme ja jäljen tekijä laittoi 1-2 omaa esinettään jäljelle, loppuesineenä käytettiin koiran omaa lelua jonka jäljen tekijä oli myös hajustanut.
Ja sitten menoksi! Luumulle, kuten muillekin ensikertalaisille tehtiin aluksi noin 50 metriä pitkä jälki. Koira vain ohjattiin alkuun tehdylle smellerille ja siitä se itse lähti seuraamaan jälkeä. Yksinkertaista, eikö?
Jälki oli suora ja hyvin merkitty ja jos koira poikkesi siltä liikaa pysähdyttiin ja odotettiin ja matka jatkui kun koira otti jäljen uudestaan. Luumulle oli laitettu matkalle yksi esine jonka se oma-aloitteisesti nosti ja kiikutti minulle, vähän leikittiin, toivottavasti eivät menneet lapaset rikki ;) Ja sitten lapaset taskuun. Ei mennyt kuin hetki ja Luumu nousi ja jatkoi jäljestämistä, ei tarvinnut itse tehdä muuta kuin odottaa rauhassa ja seurata sitten koiraa. Lopussa odotti Luumun oma pallo ja sillä sitten leikittiin.

Kaikille tehtiin myös toinen jälki ja mielestäni se meni aivan yhtä loistavasti kuin ensimmäinenkin, vaikka olimmekin metsässä Luumun kanssa kahdestaan ilman Esan valvovaa silmää. Jäljellä ollutta esinettä Luumu ei tosin nostanut, merkkasi kyllä, joten sille sitten hetkeksi pysähdyttiin yhdessä ihmettelemään. Ilmeisesti pitäisi kuitenkin palkata aina namilla tässä jos Luumu tuo esineen, tulisivat sitten vieläkin kiinnostavammiksi??

Odotteluaikaa oli jonkin verran ja päätimme Katin kanssa tehdä pienen esineruudun koirillemme. Alue oli noin 6 x 30 metriä (olen umpisurkea arvioimaan välimatkoja) ja Luumu sai ensin hakea oman lelunsa. Lelu oli suunnilleen keskellä ruutua mutta hienosti Luumu kävi tutkimassa ihan tallatun alueen takaosan eikä kovin paljon poikennut ruudun ulkopuolelle. Lelukin löytyi, mutta sitten meni vähän lällättelyksi ja juoksenteluksi, huoh, olisi vaan pitänyt itse pitäytyä namien kanssa intoilussa, mutta typeryyttäni aloin siinä sählätä pallon kanssa.
Kati halusi Luumulle vielä toisen suorituksen ja hienosti tyttö jaksoi kaatosateessa etsiä uudelleen ja TAAS minulla oli se pahuksen pallo kädessä! Joopa joo.. Koira kyllä tekee ja osaa, mutta tämä tiimin heikoin lenkki..

Jonkinlaisen raitisilmamyrkytyksen saaneena lähdettiin kotimatkalle ja illalla odotti vielä Viitalan luento. Metsässä meni niin kauan että hädin tuskin ehdin kotona suihkuun ja vaatteita vaihtamaan, ei puhettakaan päiväunista! Luento oli todella mielenkiintoinen mutta harmittavasti olin niin puhki että osa ajasta meni pinnistellessä pysyäkseni hereillä.

Kaiken kaikkiaan todella onnistunut päivä hyvässä seurassa ja mukaan tarttui täysi repullinen eväitä ja intoa alkaa tosissaan harrastamaan jälkeä koiran kanssa.