Retkeilyä

Syksyn viimeisten kisailujen jälkeen ollaan otettu rennosti. Treenit on olleet satunnaisia kentällä käväisyjä. Hiukan liikkeitä ja paljon leikkiä. Agility on unohdettu toistaiseksi kokonaan. Juoksua ei ole vielä näkynyt, harmi kyllä. Alkaisipa nyt hyvissä ajoin, ettei mene Karoonan henkisen valmentautumisen leiri ihan plörinäksi.

Kahtena viikonloppuna ollaan käyty metsässä puolukalla ja muutenkin virkistäytymässä. Puolukkaa on mättäät punaisenaan, mutta olen poiminut vain viitisen litraa omiksi tarpeiksi. Myös suppilovahveroita on runsain mitoin, harmi kun en ole vielä oppinut ymmärtämään niiden päälle.. Ohjelmassa on tietysti ollut myös makkaran käristystä ja muuta mukavaa.

Kipinämikko vahtii ettei nuotio ole jäänyt kytemään

...tai ettei makkaraa vaan olisi unohtunut!

Luumu on ollut ihan intoa piukkana. Pillitys on alkanut heti metsätielle käännyttäessä ja autosta päästyään on kaahaillut sinne tänne kuviteltujen oravien, lintujen ja muiden öttiäisten perässä. Harmi kun en oikein uskalla koiraa juoksuttaa muualla kuin omassa metsässä ja sinne ei viikolla ehdi. Eipä taida mikään liikunta vetää vertoja metsässä juoksentelulle. Itsekin pääsee helpolla kun omaa kilometriä kohden koira juoksee varmaan kolme :)

Huomioliivi päällä ettei mene vipeltäjä hukkaan

Viikko sitten tein isäni avustuksella Luumulle pienen esineruudun n. 40 x 10 metriä. Esineinä isäni rukkanen ja lakki. Kovin tiuhaan ei tallattu ja maastossa oli todennäköisesti marjastajien jälkiä, mutta ihan hyvin Luumu ruudussa pysyi. Ensimmäinen esine oikeaan takakulmaan koiran katsoessa. Toi nopeasti ja luovutti eteen. Toinen esine vietiin suunnilleen keskelle. Luumu teki saman tempun kuin kesällä, jäi pyörimään parin metrin päähän ja lähti jopa ruudusta reppuani tutkimaan. Vähän kovistelua ja hienosti sai heti hajun kun viitsi kymmenisen metriä edetä ruutuun. Pitänee vähän alkaa helpottaa treeniä, esimerkiksi viedä esineitä yhdessä koiran kanssa ja kauas. Jospa siitä sitä nopeutta tuohon ruutuun irtoamiseen.

Luumu on myös päässyt puolukan makuun. Ensin piti varovasti maistella ämpäristä, mutta nyt parkkeeraa itsensä aina parhaille paikoille.

Paussin paikka parin tunnin sinkoilun jälkeen

 

Tänään metsästä palatessa oli vähän tullut verta filtille autoon. Tuulettelin jo siinä että juoksu alko, mutta tarkempi tutkailu osoittikin, että neiti oli saanut haavan takatassuunsa. Suihkuun putsailemaan ja sitten tarkempaan syyniin. Tiedä mihin oli osunut, kiveen tai oksaan, mutta ihan oli pala pois polkuanturasta. Vieressä oli myös toinen kolo, mutta toisesta vain vuosi verta. Kaipa tuommoiset ihan putsaamalla paranee, ei ainakaan koira sitä arista.

Kaikkea sattuu ja tapahtuu kun päättömästi kohnottaa, mutta on se sen arvoista! :) ´
Seuraavaa kertaa odotellen.