torstai 20. syyskuuta 2012

Vastaus haasteeseen

Tuossa jokin aika sitten Lili heitti mukavan haasteen. Tekeekin hyvä joskus vähän pohdiskella asioita.

1. Millä perusteella valitsit koirasi kasvattajan?
Käytiin tutustumassa koiriin Mervin luona, mutta silloin ei ollut mahdollisuutta ottaa vielä pentua. Mervi vinkkasi että Suskin Siirille olisi pennut suunnitteilla. Halusin pennun kasvattajalta, jolle kasvatustyössä tärkeintä on koiran terveys ja luonne rodunomaisuutta unohtamatta.

2. Mitä koiraharrastuslajia et missään nimessä haluaisi harrastaa?
Eipäs oikein tule mieleen. Ihan hirveästi ei Raumalla mahdollisuuksia ole, varsinkin kun on aloittelija vähän kaikessa. Kaikkea voi kokeilla jos koiralla on sopivat ominaisuudet. Metsästykseen liittyvät lajit nyt ei kovinkaan kiinnosta, tosin rotuvalintakaan ei näitä tue.

3. Kuinka usein viikossa reenaat?
Kerran viikossa agia ohjatusti ja tokoa treeniporukassa. Omat höntsäilyt vaihtelee viikottain. Lähes päivittäin edes jotain pientä omalla pihalla, 1-2 kertaa viikossa kentällä.

4. Harrastatko koirailua vielä eläkeläisenäkin?
Toivottavasti :) Rotu kyllä todennäköisesti vaihtuu sitten kun oma vauhti ja voimat hiipuu.

5. Koiraharrastus-urasi pohjanoteeraus?
Jaa niin mikä?
Säännöllisesti on itsensä agiradalla tullut munattua.

6. Miten toimit reeneissä jos kaikki menee pieleen?
Turhaudun. Teen yleensä jotain kivaa ja helppoa mikä onnistuu varmasti, kunnon leikit ja palkat ja äkkiä koira autoon. Joskus annan varmaan liiankin helpolla periksi..

7. Oletko tyytyväinen rotuvalintaasi?
Ehdottomasti kyllä!

8. Mikä on koirasi heikkous?
Pehmeys ja Suski ;)

9. Mikä on koirasi vahvuus?
Innokkuus ja leikkisyys.

10. Oletko ajatellut ryhtyä tuomariksi?
Enpä ole. Ei taida olla riittävää varmuutta ja uskoa omiin kykyihin.. tosin tuomarihan on aina oikeassa ja tuomiot hänen mielipiteitään, ei absoluuttisia totuuksia ;)

11. Tavoitteesi nykyisen koiran kanssa? Vai onko ne jo saavutettu?
Agissa tavoitteena tietysti kehittyä niin pitkälle kuin mahdollista, tuloksellisesti tavoitteet ihan vaan rodun sisällä menestyminen. Tokossa katsotaan miten rahkeet riittää, nyt on vasta raapaistu pintaa ja todellinen treeni ei ole edes alkanut. Pk-lajeista mahdolliset tavoitteet jäljellä, siitä en osaa kyllä sanoa vielä yhtään enempää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti