Kevät!

Ihanaa kun arska paistaa ja plus asteita on melkein vuorokaudet läpeensä! Pahuksen liukasta vaan on aamuisin ja maltti on valttia niin autoillessa kuin koiran kanssa kulkiessakin.

Viikko on mennyt ihan normipuuhien parissa. Torstaina käytiin leikkimässä Luumun parhaan kaverin Rokin kanssa. Mukana oli myös Konna joka ihastui Luumuun viime kesänä, mutta tyyppi on kyllä neidille täysin ilmaa. Luumu on ihan kauhea mustasukkainen päsmäri ja pompottelija. Rokia se vahtii kuin haukka, eikä anna sen vilkaistakaan muita koiria päin. Kaverusten keskinäiset leikit ovat yleensä sitä että Luumu haukkuu ja komentaa, istuu päällä, vaanii piilossa, taklaa kumoon, roikkuu kurkussa ja vetää perässään. Roki on joko masokisti tai rakastunut, sillä se sietää lähes kaiken ja on hyvin kiintynyt raivoisaan tyttöystäväänsä.
Itse en ole kyllä ollenkaan ihastunut koirani käytökseen. Tarve alistaa heikompaa on todella voimakas ja isompia, vanhempia ja voimakkaampia koiria juostaan parkuen pakoon.. huoh.

Keskiviikkona oli ohjatut agitreenit. Tarjolla oli kaksi eri radanpätkää. Aloitimme hieman pidemmällä pätkällä johon oli noin puoleenväliin tarkoitus tehdä takaaleikkaus. Muuten rata meni oikein hienosti, vain kerran unohdin minne oltiin menossa, mutta tuo pahuksen takaaleikkaus!! Paikassa olisi voinut hyvin tehdä valssinkin, mutta tarkoitus oli harjoitella juuri takaaleikkausta. Miten se voikaan olla meille niin VAI-KE-A!? Luumu alkaa aina himmailla ja kääntyy katsomaan, että "mihis sä ny jäit, mitä sä siinä oikein viuhdot ja huudat?" Heittelin itse siinä sitten palloa, mutta parannusta ei hirveästi tullut. Sitten avustaja palkkasi, mutta Luumu ei kyllä keskittynyt minuun ja ohjaukseen enää tippaakaan, joten tämäkään tapa ei ollut kovin hedelmällinen. Tyydyttävästi se sitten lopulta meni.

Toinen harjoitus keskittyi pelkästään takaaleikkauksiin ja ööö, johonkin toiseen ohjaukseen :D
Rata oli yksinkertainen, neljä hyppyä peräkkäin, keskimmäinen väli oli pidempi ja siinä oli sivussa mutkaputki, rata oli siis täysin symmetrinen.
Tarkoitus oli tehdä ensimmäisen hypyn jälkeen takaaleikkaus ja toisen hypyn jälkeen ohjata koira putkeen. Nyt sujui. En tiedä mitä tein nyt oikein ja aloituspätkällä väärin, kun nyt onnistui heti. Sama tehtiin peilikuvana ja pienellä hiomisella sain oman liikkumiseni rytmitettyä niin, että suorituksesta tuli oikein sujuvaa.
Toisessa harjoituksessa jäätiin putken kohdalle, kutsuttiin koiraa ja ohjattiin se putken kaukaisempaan päähän. Helppo nakki. Loppuajan leikitin ja innostin koiraa, hinkkaaminen olisikin ollut turhaa ja typerää.

Sunnuntaina omatoimisissa oli meidän lisäksi vain Netta ja unkarinvizsla Pablo. Tehtiin pieni rata jossa oli tarkoitus harjoitella, yllätys yllätys, takaaleikkausta! Oli siihen ympätty vähän muutakin kieputusta, lähinnä teemalla putkeen irtoaminen. Takaaleikkauksesta ei meinannut tulla yhtikäs mitään, kujalla olivat niin koira kuin ohjaajakin. Viimeiseksi laskin rimat mediin, jätin yhden takaakierron pois ja yhteislähtönä kolmen hypyn suoralla sain kuin sainkin koiraan sen verran vauhtia ja intoa että takaaleikkaus onnistui ja putkeenlähetys viimeiseltä hypyltä. Jes!

On vaan hankalaa kun kaksi kokematonta yrittää rakentaa rataa, niin tajuamattaan siitä voi tehdä linjoiltaan vaikean koiralle. Nytkin yritettiin laittaa putkien kulmat mahdollisimman helpoiksi, mutta niin vain virheitä ropisi molemmille.

Tämmöisen Terhi toi keskiviikon treeneihin. Joku oli näemmä pannut merkille hurahtamiseni lajiin.

Pori viikonloppu

Lauantaille oltiin keskiviikon treeniryhmän kanssa varattu AgilitynLumoa -hallilta kolme tuntia Tero Strömbergin valmennusta ja tunti päälle omatoimitreeniä. Jännäsin mukaan pääsyä, koska juoksu tekee tuloaan, mutta matkaan päästiin ja hyvä niin! GPS:n kanssa löydettiin hyvin perille, eikä matkaan mennyt kuin 45 minuuttia.

Tero rakensi meille ihan mukavan radanpätkän jossa yllättäen olikin aika paljon haastetta, ainakin minulle. Rata vaikutti melko yksinkertaiselta, mutta siinä oli oikein oivallisia paikkoja tehdä virheitä ja näin saada juuri itselle sopivia neuvoja ja vinkkejä. Virheitä tein ihan roppakaupalla, ja toivottavasti jopa opinkin niistä jotain. Selkeästi esille nousi se, että en malta tarpeeksi odottaa koiraa, vaan hätäilen koko ajan eteenpäin. Toisaalta taas en liiku tarpeeksi nopeasti ja rohkeasti ja luota siihen että koira tulee perässä oikein, kun pitäisi tehdä esimerkiksi persjättö. Kokemuksen myötä näistä tietysti päästään eroon. Luumulla suurin ongelma alkaa olla ylösmenokontakteilla loikkiminen. Puomille opetan "2 on 2 off" kontaktin, mutta A:lla pitänee tyytyä hidastamaan koiraa ja rytmin muutoksella saada kontaktit osumaan. Paljon on siis vielä työsarkaa!
Vaikka radalla ei ihan nappisuorituksia meiltä nähtykään, jäi treeneistä hyvä mieli ja uusia treenivinkkejä takataskuun. Luumu alkoi lopussa olla kyllä aika puhki. Peruskunnon kohotusta täytyy siis lisätä runsaasti ohjelmaan, pyöräilemään pitäisi neiti ainakin opettaa.

Sunnuntaina suunnattiin jälleen kohti Poria. Nyt oli ohjelmassa epikset mölli-luokassa. Olin vielä aamulla ihan kahden vaihella lähtemisen kanssa. Luumu oli nukkunut koko ehtoon kotiinpaluun jälkeen ja aamullakin se vain mulkoili pedistään kun tarjosin sille ruokaa ja puin aamulenkkiä varten. Piristyi se onneksi ulkona sen verran, että raaskin pakata repun ja koiran autoon ja lähteä metsästämään, jos ei nyt mainetta ja kunniaa, niin kokemusta!

Mölli-radalla oli 17 estettä, muuten pelkkiä perushyppyjä, putkia ja kontaktiesteet, mutta olipa mukana myös pussi ja muuri. Ihanneaika oli leppoisat 50 sekuntia. Rata oli aika suoraviivaista menoa muutamalla valssilla ja kiemuralla. Hankalin kohta taisi olla loppusuora, jossa kahden hypyn ja muurin jälkeen olikin seuraava este pari metriä sivummalla. Sai kyllä ohjaaja pistellä ihan tosissaan että ehti sinne ohjaamaan, kaikenlaisia ratkaisuja siinä sitten nähtiinkin.
Luumu oli lähtövuorossa neljäntenä. Alku meni oikein hyvin. A:n ylösmenossa loikkasi, vaikka yritin kovasti jarruttaa. Alasmenossa en edes muista pysähtyikö, mutta ehdin hyvin ohjaamaan seuraavan esteen.
Sitten alkoikin "Luumushow": "Kappas, tuomari, morjensta vaan!" Minä karjun pää punaisena koiraa. Seuraava hyppy: "Hei kato, ratahenkilö! Jee!" Minä: "Luumuuu, eeiiii! TÄÄL-LÄ!" Luumu: "Älä ny mamma stressaa, hyvinhän tässä on aikaa." Puuh, jotenkin sain koottua itseni ja haalittua koiran mukaan. Puomi meni hienosti ja siitä seuraava hyppy ja muuri. Muurin jälkeen erittäin kömpelö valssi ja siitä pussiin ja putkelle. Pinkaisin täysillä loppusuoralle ja nipin napin ehdin muurille Luumun kanssa. Jotenkin onnistuin karjunnan säestyksellä kolaamaan sen oikealle esteelle ja maaliin. Huh.

Maalissa olikin iloinen yllätys! Ei virheitä A:lla eikä kieltoja moikkailukierrosten seurauksena. Mikä parasta, aika 49.78! Tulos näin ollen -0,22!! Mölleissä oli mahdollisuus uusintarataan, mutta enpä ajatellut tarpeelliseksi ilmoittautuessani, eihän sitä virallisissakaan. Eikä tarvittu :) Niin oli bortsut ja kelpiet paperia kun hoffi jyräs!
Tässä lopullinen tuloslista:

Meitä oli Raumalta lähtenyt muitakin kisailemaan. Kaisa ja Halti olivat 8. sijalla ja Krista ja Pina, sekä Niina ja Nella hienosti mineissä 2. ja 3! Onnistunut ja antoisa viikonloppu kaiken kaikkiaan.
Loppuun vielä kuva hymyilevästä neidistä palkintoineen:

Pieni agihoffi

Olin jo lyömässä talven treenien osalta hanskat tiskiin, blogiinkaan ei juuri viitsinyt kirjoitella kun olisi vaan mennyt kirjaimellisesti paskan jauhamiseksi.. Luumulla on ollut melkein koko maneesikauden keskittyminen ihan nollissa muutamaa valopilkkua lukuunottamatta. Kesäinen innokas touhotus on ollut muisto vain, kun neiti on rallatellut ympäriinsä kita täynnä kakkakikkareita. Hoo moilasena ollaan välillä ihmetelty niin keppejä kuin perus hyppyjäkin ja oma motivaationi on ollut todella koetuksella.

Mutta nyt tällä viikolla, ensin keskiviikon ohjatuissa ja tänään omatoimitreeneissä Luumu oli ihan super hyvä! Innokas, oppivainen ja nopea!
Tällä viikolla treenattiin vastakäännöstä, poispäin käännöstä, putkijarrutusta, pimeää putkea, välistävetoja ja varmaan jotain muutakin.. ohjaajalla vaan alkaa aivokapasiteetti loppua tässä termiviidakossa!
Vastakäännöstä harjoiteltiin okserilla jonka takana näkyi houkutuksena putki ja keinu, tarkoitus oli kuitenkin tiukka 90 asteen käännös oikealle kahden hypyn suoralle. Suoran päässä poispäin käännös vasemmalle, hyppy, siitä vasen suoraan pitkään putkeen josta tiukka käännös keinulle. Keinulta suoran kakkoshypylle pakkovalssi. On se vaan kivaa kun koira pysähtyy kontaktille ja kömpelö ohjaaja ehtii asetella itsensä seuraavaan ohjaukseen! Hypyn jälkeen mutkaputki jonka takana puomi. Tämä kuvio onkin hieman haasteellinen, en oikein tiedä kuinka kertoisin koiralle suunnan niin, ettei se putkesta pullahtaessaan jäisi ihmeissään pyörimään vaan tietäisi heti minne matka jatkuu. Puomilta kaksi hyppyä välistävetoina, tämä alkaakin sujua jo niin ettei ohjaajan tarvitse kovin paljon rintamasuuntaa muuttaa. Välistävetojen jälkeen lähetys alkupuolella olleeseen suoraan putkeen, nyt toiseen päähän ja pimeässä kulmassa. Putkesta poispäin käännös oikealle, hyppy ja kahden hypyn suora.

Sunnuntain omatoimitreeneissä olivat seurana Halti ja Kaisa. Yritettiin kyhätä sama rata kuin keskiviikkona, tosin puomi vaihtui pujotteluun ja kakkoshypyksi johon tuli takaakierto, laitettiin okseri. Luumu nimittäin keksi pari viikkoa sitten alkaa tunkeman itseään rimojen välistä kun tein takaakierron okserille?! Seisoskeli siellä keskellä estettä ja katsoi syyttävästi: "Miten sä oikein kuvittelen että tästä mahtuu hyppäämään, mähän kiersin tän siivekkeen just niinku sä käskit!" Joopa joo, hölmö otus. Pallon kanssa se täytyi lopulta yli vetää.
Tänään ei ollut siinä mitään ongelmaa. Vastakäännöskin meni yhtä hienosti kuin keskiviikkona, poispäin käännökset jopa paremmin. Keinulle tuli pientä haparointia samoin jo keskiviikkona harmia aiheuttaneeseen mutkaputkeen. Kepit viuhdotaan niin että rytinä käy ja ohjaajan ei edes tarvitse olla vieressä tukemassa. Välistävedot nappiin ja loppukin hienosti. Treeni oli lyhyt ja ytimekäs, mitäpä sitä hinkkaamaan kun intoa on ja kaikki sujuu.

Todennäköisesti tämä huima muutos on useamman asian summa. Maneesi on nähtävästi tällä viikolla siivottu, joten häiritseviä houkutuksia on huomattavasti vähemmän. Kolinapurkkien heittely on myös vihdoin alkanut kantaa hedelmää, kuono eksyy maahan entistä harvemmin. Lisäksi olen lähes päivittäin leikittänyt Luumua pihalla, heitellyt lumipalloja tottiksen, kepittelyn ja kontaktitreenien palkkana. Tämä on varmaankin vahvistanut keskinäistä suhdettamme ja tuonut lisää iloa ja riemua yhteisiin touhuihin. Toivottavasti meno jatkuukin näin, kevään juoksu jota olen jo aikani odotellut voi taas tuoda pientä takapakkia, mutta nyt otetaan kaikki ilo irti! Juoksu saisi kyllä antaa odottaa itseään vielä ainakin pari viikkoa. Tiedossa olisi nimittäin hallitreeniä Porissa lauantaina, ja ehkäpä epikset sunnuntaina, kuka tietää..

Kuulumisia

Jopas on jäänyt blogipäivitykset vähän paitsioon.. Ryhtiliikkeen paikka ilmiselvästi!
Kerrataanpas lyhykäisesti viime kuukausien tapahtumia.
Marraskuussa heti Karoonan treffien jälkeen pidin talvilomani pikku potilasta hoivaten. Luumu pääsi jo pitkään vaivanneista anaalirauhasista eroon ja täytyy kyllä sanoa että koira on kuin uusi! Energiaa ja touhotusta on välillä aamusta ehtooseen ja laiska omistaja jo joskus katuu leikkausta.. No eipä sentään :) mutta selvästi rauhaset vaivasivat paljonkin, vaikkeivät koskaan tulehtuneetkaan. Kesällä kertomastani yhteislenkeilläkin selän takana piilotelleesta ujostelijasta on tullut taas oikea rämäpää joka uskaltaa juosta ja leikkiä seurassa kuin seurassa. Ilmeisesti kipeä takapää vaikutti koiran itsetuntoon ja käytökseen niin että muutkin kohtelivat sitä eri tavalla. Leikkaus ja toipuminen sujuivat muuten mainiosti, mutta kaulurin käytöstä oli pientä erimielisyyttä. Päädyin siis pitämään koiraa silmällä 24/7, nukuin pari viikkoa sohvalla toinen silmä auki.. Onneksi haava ei Luumua juurikaan kiinnostanut ja "uimarengas" kaulurin kanssa uskalsin pitää koiraa pieniä aikoja yksin.

Agilitya päästiin treenaamaan talvikaudeksikin samaan ryhmään missä kesällä aloitettiin. Harjoittelupaikkana on ratsastuskoulun maneesi ja pientä haastetta on tullut niiden herkullisten palleroiden myötä, joilla hevoset ovat koko kentän miinoittaneet. Muutama kolinapurkki on tullut väsättyä ja aina saa pyytää jonkun semmoinen kädessä kentälle päivystämään. Muutenkin vieras ympäristö aiheutti aluksi melkein kaikille ryhmäläisille pieniä keskittymisvaikeuksia, mutta nyt tilanne alkaa jo olla normaali.
Kepeillä on tullut huimaa edistystä. Maneesissa kun aloitettiin ja ympärisö oli vieras ja kepit erit kuin aikaisemmin, oli kuin koiralla ei olisi ollut harmainta hajuakaan mitä mokomien pystyssä sojottavien kepakoiden kanssa tulisi tehdä. Arpoi vain jonkun välin tai juoksi keppien vierestä palkkaa odottaen. Syksylläkään ei oltu vielä päästy ohjureista ja verkoista täysin pois, mutta nyt tuli roimasti takapakkia. Ennen joulua isäni onneksi rakensi meille hienot 2x2 kepit ja niiden avulla onkin tulosta tullut. Aliarvioin kuitenkin taas kerran pikku höpöwarttini. Mentaliteetti oli vähän että "kokeillaan ny tätäkin mutta ei tästä kuitenkaan mitään tuu kun ei toi kummiskaan mitään tajuu" Ja pyh! Muutama leikkituokio kunnon palkoilla ja leluilla ja nyt koira tarjoaa sitä jo treeneissä itsekseenkin vaikka kotona keppejä on vaan neljä ja treeneissä täydet. Jes!
Mutta niin kuin monesti on todettu, niin heti kun jokin ongelma ratkeaa niin uusia on jo jonossa.. Seuraavana puhteena onkin ylösmenokontaktin opettaminen ainakin puomille ja keinuun, A:sta en oikein tiedä kun pelkään että vauhdin pysäyttäminen johtaa epätoivoiseen räpistelyyn.

Mitäpäs tässä muuten.. Luumulle odotellaan juoksua alkavaksi. Pakkaa touhu olemaan jo sen sorttista, että huumorintaju on välillä koetuksella kun neiti vaan juoksee hajujen perässä ja ottaa itseensä ihan ihme jutuista. Itselleni ostin sukset kun kunnon "avaimet käteen" -tarjouksen lykkäsivät. Katsotaan kuinka sivakointi sujuu noin 15 vuoden tauon jälkeen. Ladut on mukavasti kävelymatkan päässä, toivottavasti nyt lumi pysyis pari kuukautta.
Loppuun vielä kuva neidistä odottelemassa treenivuoroaan. Täytyykin kehua kuinka nätisti ja hiljaa odottelu sujuu. Kamera vaan on turkasen surkea! Salamalla koira näyttää ihan kamalalta ja ilman ei ainakaan hiemankaan hämärässä saa yhtäkään terävää kuvaa. Säädöt pielessä tai koko kapineella sais heittää vesilintua! Mur.

Luumun hanuri

Taas saatiin käydä eläinlääkärillä hakemassa helpotusta. Luumu oli ollut jo pari viikkoa erityisen haluton lähtemään lenkille. Vaikka olisi ollut vessaankin asiaa niin neiti vaan napotti terassilla vailla aikomustakaan liikahtaa. Puoliksi raahaten ja puoliksi houkutellen, isäntä jopa koppasi pari kertaa syliinsä, saatiin neiti n. 20 metrin päähän metsään jossa kyllä sitten tyytyväisenä kykittiin ja nuuskuteltiin.
Anaalirauhasethan ne siellä taas harmia aiheutti. Kolme ihmistä siinä tarvittiin että homma saatiin eläinlääkärissä taas hetkeksi hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Urheasti Luumu moisen kidutuksen kestää, rimpuilee kyllä kaikin voimin ja kiinni pitäjiä tarvitaan, mutta ei murise tai irvistele yhtään. Kotona piti kyllä namin voimin houkutella pesulle, ilmeisesti neiti koki itsensä ja koskemattomuutensa loukatuksi :)
Eläinlääkäri oli samaa mieltä kuin mihin olen itsekin päätynyt. Ainut järkevä vaihtoehto on rauhasten poisto. Rakenteellisesti ovat sellaiset etteivät ikinä tule tyhjenemään luonnollisesti ja normaalisti. Lisäksi ne sijaitsevat niin syvällä ja Luumu pitää toimenpidettä niin epämiellyttävänä, ettei säännöllinen kotona tyhjentely onnistu. Ruokavalion muutoksen vaikutuksetkin on jo kokeiltu. Raakaruokinnalla tulee jo hyvinkin kovaa ja siistiä pakettia ulos, eikä sekään silti helpota tilannetta yhtään.

Nyt vaan menee sitten nuotit uusiksi kun olin suunnitellut Luumulle sterilointia marras- joulukuun vaihteeseen. Eiköhän tämä toinen vaiva pitäisi kuitenkin hoitaa ensin pois, kun säännöllisesti saa ravata eläinlääkärin kukkaroa lihottamassa ja koira selvästi kärsii. Kaksi leikkausta taas lyhyen ajan sisällä ei kuulosta ollenkaan hyvältä idealta. Kevättalvella alkaa taas seuraava juoksu kolkutella ovella ja sterilointia täytyy lykätä.. Pööh, menee vissiin ensi kesänkin treenit (ja käyttäytymiskoe ja agistartit ja..) poskelleen kun hauva on hormonien vietävänä edelleen.
Asioilla on tapana järjestyä, sen olen huomannut jo niin monesti. Että turha kai tässä on etukäteen surra ja spekuloida kaikkia mahdollisesti tulevaisuudessa menettämiään mahdollisuuksia!

Aksaa aina vaan..

Eipä tänne blogiin juuri muuta näköjään tule tarinoitua kuin agitreeneistä ja ööö.. agitreeneistä! Paljon muuta ei kyllä tällä hetkellä harrastetakaan. Tottista vähän lämmittelynä ennen aksaamista ja jotain kikkaillaan kotipihalla. Lisäksi olen yrittänyt järjestää Luumun aina tilaisuuden tullen ryhmäliikuntaan maastossa ja pellolla. Kovin on laimea osanotto ollut ainakin sunnuntaisin ja kun porukka on pieni ja usein narttuvoittoinen, niin isotteluksihan se helposti menee.. puolin ja toisin. Kummoistakaan rähinää ei onneksi ole ollut, ainakaan vielä.

Viime torstaiset agitreenit toteutettiin Juha Oreniuksen Agilityn perusteet -DVD:n parissa. Oikein pätevältä näytti, mutta kun pätevyyttä ei ruudun tältä puolelta löytynyt, ainakaan allekirjoittaneelta, ei niistä ohjauskuvioista jäänyt kuin hämärästi jotain mieleen.
Koska treenit pidettiin ilman koiria, päätin mennä itsekseni perjantaina töiden jälkeen kentälle. Olisinpa jäänyt kotiin..
Kaikki mikä saattoi mennä pieleen, meni pieleen!
Tai siltä ainakin tuntui. Enempää en tässä ala häpeääni jakamaan, totean vain että onnistuin saamaan Luumun pelkäämään keinua ja sitä myöden muitakin kontaktiesteitä.
Toki väänsin loppuun onnistumiset kunnon palkalla, mutta arkuus jäi silti päälle.

Päätin etten enää mene ainakaan hetkeen itsekseni sähläämään ja kaverin kanssa on muutenkin mukavampaa.
Tänään oltiinkin Kaisan ja Haltin kanssa yhdessä kentällä. Kepit laitettiin verkoilla nurmelle niin että joka toinen verkko oli pois. Alussa, lopussa ja keskellä oli verkot molemmin puolin. Aloitin Luumun kanssa kepeillä ja tyttöhän menee ne jo aikas hienosti, ja vauhdilla! Nyt vaan pikku hiljaa häivyttämään verkkoja ja vahvistamaan kepeille lähetystä eri kulmista ja etäisyyksistä. Edistyminen tässäkin tulee olemaan hidasta, Luumu kun kyllästyy niin helposti.

Kentälle oltiin laitettu koko joukko hyppyjä, pari putkea, muuri, rengas ja kontaktiesteet niin että niitä pystyi suorittamaan radanomaisesti. Ihmeellisiä kuvioita ja kieputuksia ei ollut luvassa. Luumulla onkin nyt paikallaan tauon jälkeen vahvistaa ihan niitä perusjuttuja.
Pari helppoa pätkää otettiin ja Luumu toimi oikein kivasti, itsellä ei vaan oikein pysynyt ajatus kasassa ja ohjasin ihan miten sattuu. Puomilla oli aluksi pientä vastahakoisuutta, mutta namin voimalla neiti rohkaistui ja saatiin parin esteen ja puomin pätkäkin onnistumaan, ja näin hienoilla kontakteilla!

A:lle piti aluksi ohjata muutaman kerran hihnassa, mutta onnistui sekin lopulta ilman tukea. Kontaktitkin alkavat pikku hiljaa löytyä myös kovemmassa vauhdissa. Laatikolla kotona leikkiminen ei siis ole missään nimessä ollut turhaa!
Otin vielä pieniä radan pätkiä ja kun kentän haistelu alkoi selvästi kiinnostaa koiraa enemmän, oli aika palata hihnaan tuumimaan, että mitäs varten täällä kentällä oikein käydään!
Ihan lopuksi otin Kaisan jeesaamana keinua niin ettei se liikkunut juuri ollenkaan ja tuen päällä oli vielä pehmuste. Tassunvarret vapisten neiti urheasti yritti ja jopa pari haparoivaa juoksuaskelta saatiin puristettua. Nyt menee ainakin muutama viikko että hinkataan pelkkää vauhtia ja varmuutta niin että keinu ei liiku ollenkaan. Enää en ajatellut tätä estettä mokata.

Enempää onnistuneita kuvia ei saatu, pitäisi vaan olla se järkkäri.. Kiitos Kaisalle kun yritit parhaasi surkealla kamerallani!

Hohtoepikset ja yhteislenkkiä

Kertakaikkisen surkean ilman lykkäsi perjantai ehtooksi. Vettä tuli solkenaan ja rakeitakin saatiin. Taas sai omin silmin todeta kuinka kahelia porukkaa koiraihmiset onkaan!
En ollut ilmoittautunut etukäteen ja olin ihan kahden vaiheilla osallistunko olleenkaan. Takana oli kuitenkin kuukauden paussi agiliidoista ja eilisen pitkät treenit joiden jäljiltä koira oli edelleen väsynyt. Pakkasin kuitenkin Luumun ja kasan varusteita mukaan kun lähdin kentälle, töihin menisin sinne kuitenkin. Ajattelin tuoda koiran joka tapauksessa välillä kotiin kun matkaa kentälle on vain pari kilometriä.
Muitakin meidän alkeisryhmästä oli ilmoittautunut ja pakko se oli sitten itsekin kokeilla, saisihan siitä sitten ensimmäisen kisakokemuksen vaikka surkeasta ilmasta johtuen yleisöä ei juurikaan ollut. Ilmoittauduimme mölleihin joihin rata olikin suunniteltu oikein meidän ryhmää varten. Keppien ja keinun lisäksi oli kaikki kontaktiesteet jätetty pois.

Pari haastavampaa kurvia tuomari oli radalle keksinyt ja niitä kavereiden kanssa yhdessä ihmeteltiin. Täytyy kyllä tunnustaa että aivan sama mitä sitä etukäteen suunnitteli.. oma vuoro kun tuli niin yritin vaan ehtiä oikeaan paikkaan ja muistaa seuraavan esteen. Jossain vaiheessa tuli olo että olen ihan varmasti tekemässä väärää rataa, oikaissut jossain ja jättänyt puolet esteistä suorittamatta. Hassusti menee ajan ja paikan taju kun jännittää. Ei ole muuta kuin sen hetkinen este ja seuraava. Yhtään pidemmälle ei kyllä voi eikä ehdikään ajatella.

Rata meni muuten hienosti, mutta kahdesti kämmäsin putkeen lähetyksessä. Ensimmäisessä en tiedä mikä tarkalleen meni pieleen. Ohjasin aika kaukaa ja ilmeisen huolimattomasti. Oletin kai liian itsevarmasti että Luumu ilman muuta menee putkeen kun linjakin oli melko suora. Eipäs vaan mennytkään. Toinen epäonnen putki oli radan kolmanneksi viimeinen este. Olin jo rataan tutustuessa huomannut että en oikein hahmottanut putken sijaintia kun käännyin sille edelliseltä esteeltä ja tuppasin peittämään putken. Ennen putkea oli juuri radan haastavin kohta jossa este jäi edellisen putken pään taakse ja koiralle joutui oikein karjumaan että se tajusi missä mennään. Hyvin Luumu tuli ja hyppäsi ja sain sen vielä siitä haltuun mutta siltikin putki tuli ja yllätti.. Putken jälkeen vielä parit kieputukset ja sitten maaliin. Koiran nopeudesta en osaa sanoa yhtään mitään, että mitenkä oltaisiin pärjätty jos olisi ollut virheetön suoritus. Luumu kyllä aivan mahtavasti seuraa ohjausta ja keskittyy, hieno koira :) ..vielä kun ohjaaja yltäisi samalle tasolle, tai edes lähelle.

Tuloksena siis kolmas sija ja Luumulle leluja ja herkkuja. Sitten kärräsin koiran kotiin ja palasin sateeseen värjöttelemään. Loppua kohden osanottajien määrä väheni ja avoimessa luokassa oli kokonaista viisi koirakkoa. Työntekijöitäkin oli niin runsaasti että osallistuin enää esteiden korjaamiseen ja kotona olin jo ennen yhdeksää.

Lauantaina Luumu pääsi pitkästä aikaa yhteislenkille Soukaisiin. Ainakin kymmenen koiraa taisi olla mukana ja hauskaa oli. Vettäkin oli nyt joka prunnissa kun viimeksi oli niin kuivaa että olisi pitänyt kantaa koiralle juotavaa mukana.
Sunnuntaiaamuna mentiin Pyytjärvelle ja nyt koiria oli vain viisi. Pientä irvistelyä välillä harrastettiin kun oli niin narttuvoittoista porukkaa, mutta kummasti vaan koirat keskenään toimeen tulee kun vapaana ovat ja tilaa piisaa. Sunnuntaina oli kamerakin mukana ja tässä pari syksyistä otosta. Toisessa kuvassa ovat Rico ja Kerttu.