tiistai 21. elokuuta 2012

Tampere 19.8

Sunnuntaina käytiin Tampereella kisailemassa kahden startin verran. Tuomari Henri Luomala oli värkännyt ensimmäiseksi tosi helpon näköisen, mutta meille haastavan agiradan. Koko ajan sai olla tarkkana että oma liike pysyy sopivana koiraan nähden, ettei tulisi niitä harmillisia kieltoja kun koira hämmentyy ohjaajan vauhdin pysähtyessä.

Kontakteilla on nyt alkanut tulla pientä lipsumista ja Luumu usein irtoaa siitä ennen aikojaan. Puomilta tultiinkin niin vauhdilla alas että luulin jo vitosen napsahtavan, mutta onneksi ei. Rata oli juuri niin ikävä kuin olin ajatellutkin, meno oli mielestäni tosi kömpelöä ja töksähtelevää, mutta niin vain virheettää päästiin maaliin ja aikakin kaikesta huolimatta -4,14 alle ihanneajan. Vihdoinkin saatiin siis se ihka eka OIKEA NOLLA! ja LUVA! Etenemäkin oli oikein mukava, jos nyt oikein muistan niin 3,5 ja rapiat :) Palkinnoillekin päästiin, sijoitus kolmas. Suoritus päätyi myös videolle ja sensorin tarkastettua sen se päätyy varmasti nähtäville tuonnempana.

Toisena koitoksena oli samaisen tuomarin hyppyrata. Keskittyminen ei oikein enää riittänyt kun kasvattajakin oli eksynyt paikalle kannustamaan. Huulet ymmyrkäisenä sain todistaa kuinka Luumu töpeksi pujottelun, mitä ihmettä!?? Yksi ratahenkilökin piti käydä moikkaamassa ja muutenkin koira vain tähyili ympärilleen, että missäs se Suski oikein on :) Omakin keskittyminen hajosi ihan totaalisesti, unohdin sitten radankin ja kieltoja ropisi.. eli tuloksena HYL, eikä edes hyvä sellainen.

Ensimmäinen merkintä siis saatiin vihdoin kilpailukirjaan ja muutenkin reissu oli ihan mukava, kiitos mainiolle seuralle. Tyytyväisempi olin kyllä Liedon suorituksiin, vauhti ja meininki oli parempaa, mutta nollat lasketaan ja se siitä, jäipähän jotain parannettavaa ;)

Nyt onkin alkamassa oikein härkäviikot, yritän tunkea tähän juoksuja edeltävään hetkeen kaiken mahdollisen. Viikon kuluttua lauantaina Turussa tokoa ja sunnuntaina Porissa agia. Viikko siitä ja vuorossa Raumalla agia ja Säkylässä tokoa. Sitten onkin vuorossa vähän agileiriä, luonnetestiä, agia, tokoa... pitää vaan jaksaa, kun juoksun myötä tulee pari kuukautta paussia.

3 kommenttia:

  1. Tulee paussi treeneihin tai vaihtaa kenttää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ajattelin pidättäytyä agista :) leikkimässä ja riehumassa voidaan kentällä käydä ja jälkihommat taas ottaa ohjelmistoon.
      Keväällä kun ryntäsin heti juoksun jälkeen tekniikkareeniä tahkomaan, vauhti katos ja starteista ei tullu mitään. Nythän vasta Luumu on entisellään. Että en enää aio moista hoppua pitää, mihinkäs tässä kiire on?

      Poista
  2. Onnittelut tätäkin kautta !!
    Videot on vielä kamerassa, jospa loppuviikosta olis hetki aikaa niitä editoida :)

    VastaaPoista