lauantai 14. heinäkuuta 2012

Hoffileiri ja näytelmöintiä


Kun hoffien työleiriltä Laitilasta oli kotiuduttu, odotti emäntää toisenlainen työleiri pihan laatoituksen muodossa, joten blogi joutui hetken huilaamaan. Seuraavassa pientä tarinaa lomaviikkojen tapahtumista.

Hoffileiri

Kesälomani alkajaisiksi suuntasimme Luumun kanssa Laitilan Tulejärvelle muun hoffi-kansan kera koiria kouluttamaan ja viettämään aikaa hyvässä seurassa. Alkuviikon ohjelmassa oli metsäjälkeä Niina Ojansivun opissa, ja hyvää oppia saatiinkin!
Kolmen päivän saldona mm.

Luumun ensimmäiset janat, jotka neiti alun ihmettelyn jälkeen hoksasi hienosti (olin siis niillä muutamalla ajamallani jäljellä vienyt koiruuden aina suoraan jäljelle).
Muutama jyrkempikin mutka jäljille sattui kun maasto oli aika ryteikköistä, mutta ihan hienosti Luumu niistä selviää kun ohjaaja vaan malttaa säädellä vauhtia. Yhdellä jäljellä oli myös peuran jälkiä ristiin rastiin ja aikansa Luumu siinä pyöri ja tarkisteli, mutta hienosti jatkoi oikeaa jälkeä kun odotin hiljaa ja annoin sen tehdä työnsä.

Tottiskin meni ihan kivasti, vaikka sitä ei ollakaan vuoteen kovin kurinalaisesti harjoiteltu. Tehtiin hiukan hyppyjä säädettävällä pressuesteellä, ei ihan täyskorkeaa kylläkään. Alun epäröinnin jälkeen onnistui sekin hienosti. Luumulle on usein nuo uudet jutut ihan "voi kauhistus ja en kyllä ihan varmana tee!" mutta kerran kun uskaltaa, niin heti ollaan polleana "ihan helppo nakki, kyllähän mä nyt tämän osaan!"

Esineruutuakin tehtiin pari kertaa ja siinä oli ohjaajalla hauskaa, Luumulla ei ehkä niinkään ;)
Olin aina tehnyt vain lyhyttä, helppoa ja kivaa treeniä, vähän lajissa kuin lajissa, kun olin ajatellut että koira ei opi eikä tee jos on kurjaa ja tylsää ja vaaditaan... no kuulemma saa ja pitää vaatia jos koira jo osaa. Siispä vaadimme.
Eka esine koiran katsoessa, toi hienosti. Toinen esine vietiin ensimmäisellä leikkiessä ja sitten alkoi hauskuus. Luumu hyörii, pyörii, menee maate, istuu. Käsken uudestaan, Luumu etsii hetken parin metrin päässä, katsoo hölmönä "ei täällä mitään oo" istuu, kieruttelee maassa, esittää kakkahätää.. tämä toistuu monta kertaa, etenemme ruudussa lähemmäs esinettä. Viimein hermostun todella koiran uunoiluun! Luumukin huomaa, että "Hups, mamma on tosissaan" ja lähtee äkkiä kauemmas etsimään. Eikä mene kuin hetki kun lelu löytyy :) No, neitipä yrittää vielä erävoittoa ja jää mättäille hypistelemään aarrettaan. Tulee onneksi kun karjaisen ja vähän läiskin patukalla. Toisella kertaa toistettiin harjoitus ja nyt riitti hieman vähempi hiillostaminen ennen kuin toinen esine nousi.

Loppuviikoksi olin ilmoittautunut hakuun. Ajatuksena lähinnä lajiin tutustuminen ja vaihtelu koiralle. Viikko vieraassa ympäristössä on tottumattomalle aika stressaava ja raskas, joten ajattelin ettei koira välttämättä jaksa yhtä ja samaa koko viikkoa. Hakuun osallistuivat myös huonekaverit Heini ja Rita, jotka olivat alkuviikon puurtaneet peltojäljen parissa.

Heini myös huhki kameran kanssa treeneissä ja ihan pätevältä Luumu-neiti oransseissa rintsikoissaan näyttää.



Hakuporukassa oli ihan rentoa ja hauskaa ja Luumu tykkäsi kun sai juosta metsässä ja kaikki ihanat tyypit oli siellä vaan leikkimässä sen kanssa ja kehumassa ja rapsuttelemassa..  Mutta tuskinpa tästä meidän lajiksi on. Onhan meillä ohjelmassa jo agi ja TOKO ja pk-lajeista todennäköisimmin intoa ja taitoa enemmän jälkimetsään, että ihan kaikkeen ei rahkeet riitä. Jossain olisi kiva myös menestyäkin ja silloin ei kannata joka lajia ahnehtia.

Virallisen osuuden lisäksi leiriin sisältyi uintia, saunomista, grillaamista ja mukavaa iltaohjelmaa, joista Luumun kanssa osallistuimme temppurataan jossa hieno viides sija. Torstaina kasvattaja Suski tuli kylään ja Luumu pääsi esiintymään viettitestiin. Leikittäjänä oli kokenut maalimies Esa Tapio joka kehui Luumulla olevan rotunsa edustajaksi erittäin hyvä saalisvietti. Taisteluleikkiä vaan lisää niin hyvä tulee :)

Suski otti esityksestä myös kuvia, joita lisää täällä.


Torstain iltamissa syntyi myös mainio ajatus hoffien TOKO-mestiksiin osallistumisesta, mutta siitä tarinaa tuonnempana ;)

Forssan näyttely

Tänään lauantaina kävimme pyörähtämässä Forssan Mustialassa kaikkien rotujen koiranäyttelyssä. Vettä tuli kuin saavista koko ajan ja tämä ei ainakaan Luumun esitystä parantanut. Tuloksena EH, kylläkin ihan mukavalla arvostelulla. Tuomarina Hannele Jokisilta, joka nähtävästi on mieltynyt hieman massiivisempiin yksilöihin.

"Erittäin narttumainen kokonaisuus. Vielä hieman kevyt oikealinjainen pää, jonka tulee vahvistua. Riittävät kulmaukset, vielä hieman kapea edestä. Sopiva luusto. Oikeanmallinen runko, joka vielä hieman kevyt. Hyvä karva. Taka-askel saisi olla pidempi, voimakkaampi ja suorempi. Hieman keveä/leveä?? edestä"

Näyttelyyn olin saanut puijattua matkaseuraksi äitini, jolta löytyi kyllä riittävästi urheiluhenkeä seistä kaatosateessa kameran kanssa :D
Kuva kertoo kaiken oleellisen..



Todennäköisesti tämä oli vuoden viimeinen näyttely johon Luumun vien. Tampereen ryhmis 1.9 on kyllä harkinnassa, mutta onneksi on aikaa päättää. Katsotaan. Seuraavaksi ohjelmistossa on kuitenkin ihan muita esityksiä... ;)




4 kommenttia:

  1. Mukavan arvostelun saitte! Ja karvakin vielä riitti näyttelyssä :D Meillä on viikon päästä näyttely ja koira tiputtelee karvaa.. ounou :(

    VastaaPoista
  2. Hyvinhän se meni, ulkonäkö on aina makuasia ;)
    Elokuussa sitten pentuja katsomaan, niin näet samalla meidän "kaunokaiset" :D :D

    VastaaPoista
  3. Tuo näyttelykuva on mainio, "onhan meillä mukavaa,onhan ?" :D Ihan hyvä arvostelu Luumu-neidille. Nyt jäädäänkin odottelemaan mielenkiinnolla niitä muita esityksiä !

    VastaaPoista
  4. Muuten oli mukavaa, mut sade pilas kampauksen ;)
    Esiintymisasut saatiin, mutta itse esitys kaipaa vielä "pientä" hiomista :D

    VastaaPoista