lauantai 15. joulukuuta 2012

Kankaanpäässä ja Paneliassa

Sain Luumulle ihan nopsaan ajan Ventelälle, maanantaina soitin ja keskiviikkona ajeltiin Kankaanpäähän kolmeksi.

Ventelä taivutteli koko etujalan nivelet läpi ja katsottiin saadaanko kipureaktiota ja ontumaa näkyviin. Muuten ei juurikaan reaktioita, ihan ääriasennoissa kun olkapäätä väänneltiin niin pientä pillitystä esiintyi, mutta ihmekös tuo kun käytti kunnolla voimaa.

Varpaat olikin sitten toinen juttu.. Mikäli käsialasta oikein selvää saan "Aristaa oikean etujalan 1. varpaan välikämmen-veneluu niveltä -> lievä ontuma, 5. varvas lievempi vastaava." Kovasti neitiä itketti kun varpaita väänneltiin, ihan kunnon parku pääsi. Ja olisittepa nähneet sen sydäntäraastavan surkean ilmeen! Luumuhan osaa varsin hyvin esittää pientä ja piestyä ja kyllä neidissä asuu oikein kunnon draamakuningatar. Kyllä tuo silti varmasti oikeasti kipeää teki, ja ontumaakin nähtiin, vaikka haasteelliseksi vähän meni. Ventelä kun päästi irti, Luumu suorastaan syöksyi eteenpäin, jarruttaa en voinut kun pään liike piti näkyä vapaasti. Ovelle päästyään Luumu pysähtyi eikä olisi millään suostunut palaamaan "pahoinpideltäväksi".

Nivelet tuntuivat onneksi siisteiltä, että rikki ei ole vielä mikään. Vasemmassa jalassa oli myös uloimmat varpaat vähän aremmat, mutta ei niin paljon kuin oikeassa. Ventelä taivutteli vielä koko koiran läpi, polvetkin pyynnöstäni. Kaikki toimi juuri niin kuin pitikin :) Kuvantaminen olisi siis ollut ihan turhaa, joten sai tällä kertaa jäädä. Nenuun vielä truikkastiin kennelyskärokote, kun sen aika olisi ollut muuten heti tammikuussa.

Mitenkäs tästä sitten jatketaan. Mikään ei tosiaan ole suoranaisesti rikki, mutta itse ajattelisin että menee kyllä jos ei yhtään tuohon asiaan nyt paneudu. Glukosaaminin lisäämistä Ventelä suositteli ja sen varmasti teenkin. Haittaa siitä ei ainakaan ole ja huoltaa sitten kaikkia niveliä jotta iloisia liikkuvia päiviä riittäisi koko koiran eliniän. Kovin ruippanaksi Luumua etupäästä sanoi ja heikot lihakset tietysti vaikuttavat siihen miten tassut maahan tulee. Vaikka mielestäni Luumulla on rakenteensa puolesta varpaat aika suoraan eteen päin, niin helposti ne kuitenkin eksyvät vähän sivuille harottamaan. Parempaa lihaskuntoa pitäisi erityisesti etupäähän jostain taikoa, keinoiksi esitti painavien esim. keppien kanniskelun ja vetohommat kunnon valjailla. Jos tuo ei viitsi mitään painavaa suuhunsa ottaa, niin sitten olisi tuo vetäminen ja tietysti monipuolista liikuntaa vaihtelevissa maastoissa. Agilityä ei kieltänyt, selväähän on että vähän kannattaa miettiä kontaktiesteiden tarpeellisuutta jokaisessa treenissä ja hyppykorkeuksiakin voi ihan hyvin madaltaa. Tietysti korkeitakin täytyy välillä ottaa ettei tekniikka unohdu.
Näillä mennään, toivottavasti vielä pitkälle!

Perjantaina kurvailtiin korkkaamaan seuran talveksi vuokraama halli Paneliassa. Talkoissa olin siellä käynyt tekonurmea asentamassa, mutta nyt pääsi Luumu ensimmäistä kertaa mukaan.


500m2 lämmintä baanaa

Luumu sai aloittaa kun oltiin ekana tultu paikalle. 15 esteen radanpätkä, jossa siinäkin päästiin näitä meidän perusvirheitä esittämään.. Luumulla oli kivasti virtaa ja intoa ja ihan hyvin alustakin sopi. Ollaan koko tähänastinen taival kuljettu saman koutsin opissa, mutta nyt vaihtui ryhmä talveksi. Ja yhtään ketään väheksymättä ja arvostelematta, niin kyllä eri ihmiset eri asioihin huomionsa kiinnittää ja eri tavalla opettaa. Anne puuttui heti mun ohjaamiseen, kuulemma epämääräistä huiskimista ja viuhtomista :D ja kyllä vaan neuvot toimi, heti kun vähän ryhdistäydyin ja jämäkästi osoitin seuraavaa estettä, niin johan Luumukin alkoi paremmin ymmärtää. Jatkuvasti vaan pitää keskittyä, että rytmitän oman liikkumiseni paremmin, en unohda koiraa ja tosiaan, ohjaan jämäkästi ja tarkasti. Hyvä mieli jäi treenistä vaikka tauon jälkeen vähän haparoivaa olikin.


2 kommenttia:

  1. Nyt löytyy hyvä syy ostaa vetovaljaat ja lähtee hiiholle. Kohta teidät nähdään vetokisoissa :)

    VastaaPoista
  2. Raumalla on vaan vähän heikosti paikkoja missä koiran kanssa vois hiihtää.. Jäät on oikeestaan ainoot, ja nythän niille ei ole mitään asiaa. Merelle en edes uskaltais ominpäin mennä kun en tiedä niistä paikoista mitään.

    Ja suostuuko tuo edes vetämään?? Lenkillä aina kielletty ja nyt tulisin ite vielä kauempana perässä.
    Joku jarruttamaan Luumua valjaista ja mä juoksemaan edellä karkuun nakkipaketin kanssa! ;)

    VastaaPoista