keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Aprillipäivän agi

Pääsiäisviikonlopun agirykäisy jatkui maanantaina ATT:n hallilla Liedossa. Olin ilmoittanut Luumun kahdelle radalle. Aamu alkoi Jarmo Jämsän tuomaroimalla agiradalla ja päivällä oli luvassa Heidi Viitaniemen hyppyrata. Matkaseurana olivat mineissä kisaavat Krista ja Pina. On kyllä paljon hauskempaa reissata kimpassa, matkakulut puolittuu ja tsemppiä ja kannustusta riittää. Kuvaamaankin yleensä ehditään toinen toistemme suoritukset.

Sitten asiaan ;)
Suurin osa lukijakunnasta varmaan jo tietääkin, että nollahan se sieltä tupsahti. Vihdoin. Enää uupuu siis yhtä ja nousu kakkosiin häämöttää. Itse suoritus oli mielestäni kömpelö ja kumma kyllä, perjantain radoilta jäi paljon parempi fiilis ja onnistuneempi olo..? Seurakaveri totesikin Jämsästä, että ei sen radoissa oikein ole päätä eikä häntää.. enkä kyllä tykännyt radasta heti ensi näkemästä alkaen. Onneksi ihanneaika oli todella löysä etenemällä 2,9. Vauhtia Luumussa oli kyllä ihan mukavasti (jopa niin että mielestäni roiskaisi puomin kontaktista yli..) etenemä agiradalle kelvollinen 3,25. Pitää kyllä sanoa, että toiste ei ole tarvetta kyseisen tuomarin radalle mennä jos valita voi.. ei oikein sopinut meille. No nolla tietysti sopi, mutta muuten en tykännyt yhtään ;) Tarjoillaanpas nyt sitten videokin iloksenne. Kiitos Kristalle kuvaamisesta ja ääniraidasta :D

Hyppyrata menikin sitten totaalisesti penkin alle. Olin tajuttoman väsynyt turhanpäiväisen kellojensiirtelyn aiheuttaman stressin pilattua yöunet. Luumullakin oli paras vire mennyt. Vähän huonosti taitaa sopia tuommoinen paasto koiralle.. pitänee jotain pientä tankkausta miettiä jatkossa jos starttien välissä on useampi tunti. Muutenkin itsellä oli keskittyminen rataan jotenkin puolittaista, en osannut edes ohjauskuvioita päättää valmiiksi ennen rataa ja niinpäs sitten myöhästyinkin oikein roimasti yhdestä valssista.. kolme putkikieltoa ja se siitä. Tästä ei todisteita sitten näytetäkään..

Huhtikuussa on vähän hiljaisempaa kisakalenterissa. 13.4. Lempäälässä ja 27.4 Liedossa olisivat ainoat mahdolliset startit. Onneksi Lempäälän ilmoittautuminen päättyy vasta maanantaina, olen nimittäin ihan kahden vaiheilla lähteäkö vai ei. Saa nähdä.