torstai 13. kesäkuuta 2013

Totista tokoa

Keskiviikkona esiinnyttiin Luumun kanssa toko-kehässä. Yritys avoimessa luokassa oli ensimmäinen laatuaan, kun viime syksynä kausi päätettiin onnistuneesti TK1 koulariin ja RKS:n seuramestaruuteen. Viime kesänä hyväksi todetulla treenimetodilla jatkettiin, eli oikeastaan mitään ei oltu treenattu, paniikissa edellisenä iltana kävin kentällä heittelemässä koiralle vähän palloa ja toteamassa että jäävät liikkeet ei tule onnistumaan ja nyt olisi myöhäistä tehdä asialle mitään :D
Eniten ahdistusta aiheutti kuitenkin paikalla makaaminen.En ollut kertaakaan edes kokeillut sitä kokeenomaisesti, vaan käynyt niissä noin neljässä treenissä joissa menin piiloon, vähän väliä palkkaamaassa. Karoonan hallitreenipäivän katastrofaalisen yrityksen jälkeen treenattiin kerran omalla kentällä tätä, ja silloinkin olin pois näkyvistä korkeintaan puolisen minuuttia kerrallaan.

No eipä auttanut, kokeeseen mentiin kun maksettu oli, ja olisipahan ainakin hyvä mittari tämän hetkisestä tasosta. Koe oli oman seuran iltakoe, tuomarina Ilkka Sten ja avoimen luokan liikkuroi Milla Räsänen. Avoimessa luokassa oli meidän lisäksi kaksi koirakkoa ja suoritusvuorossa olimme toisia. Seuraavaksi pisteet osa-alueittain.

Paikalla makaaminen 9 

Luumu meni naapurin käskyllä maahan kun odottelin että saisin sen huomion, tuomari ei huomannut. Hipsu hiippaili heti Minnan perässä pois ja laskin vaan sekunteja koska Luumu seuraa esimerkkiä, mutta hienosti neiti pysyi. Kuulemma oli tosi nätisti koko suorituksen ajan, ainakin palatessani kentälle se makasi hyvässä ryhdissä. Ylös nousemiseen tarvitsi toisen käskyn joten siitä piste. Tämän jälkeen tajusinkin vähän korottaa ääntäni käskyihin ;)

Seuraaminen 10

Totutun täpäkkää suoritusta. Niuhompi tuomari olisi voinut rokottaa kun Luumu vähän pompahti liikkeelle lähtiessä vaikka yritin lähteä rauhallisesti.

Maahanmeno 9

Meni nopeasti maahan, mutta liikahteli vähän. En tiedä menikö piste siitä vai oliko jotain muutakin.

Luoksetulo 9

Pysähtyi kuin seinään, mutta alkoi empiä kun matka jatkui pysähdyksen jälkeen, en kuitenkaan antanut uutta käskyä. Tätäkään ei olla treenattu oikeastaan yhtään. Pysäytys on perua pentuajan perustottistreeneistä :)

Seisominen 8

Tätä en ymmärrä, suorituksessa ei ollut muuta onnistunutta kuin nopea pysähtyminen (ehkä liiankin nopea kun korjasi taakse jääneen jalan asennon). Loppu olikin sitten juuri niin surkeaa kuraa kuin "treenien" perusteella ennustin. Luumu kääntyi perääni ja hiippaili ihan pallo hukassa viereeni...

Noutaminen 0

Samalla sekunnilla kun kapula lensi, lensi myös yksi karvakorva tuulispäänä perään. Tajusi vissiin takaisin tullessaan että nyt ei mamma olekaan tyytyväinen ja luovutus jonnekin oikealle vinoon.. huoh.

Kauko-ohjaus 9

Ensimmäiseen vaihtoon tarvitsi toisen käskyn. Muuten vaihdot kohtuullisen reippaita.

Estehyppy 10

Nappisuoritus, jäi vaan istumaan ihan esteen taakse ja joutui paikaltaan hyppäämään :) aiheutti hilpeyttä toimitsijoissa.

Kokonaisvaikutus 10

Pisteitä kertyi yhteensä 165, eli ykköstulos ja sijoitus 1/3. On tuo vaan aika epeli! Tässä vielä videokuvaa todisteeksi ja analysoitavaksi. ;)

Videolta muuten näkee hyvin kuinka kammottavan jäykkä habitus ohjaajalla on. Ja tuohon palkkaamiseen täytyy kyllä keksiä jotain Luumun mielestä hauskempaa!



4 kommenttia:

  1. Voi, miten kivan näköistä seuraamista! :)

    t.nimim. Kade

    VastaaPoista
  2. NÖJÖÖ! Hieno Luumu, vähän ulalla muutamassa kohtaa, mutta niin iloinen ja taas iloinen! Teidän "mennään kokeilemaan" suoritus parempi kuin meidän väännetty paras suoritus.

    En oo kade, mutta kuitenki :D

    VastaaPoista
  3. Ai sinne mahtu yks nollakin mukaan ja ykkönen tuli silti !
    Luumu on kyllä niin.. Luumu :) Innokas kenguru :D

    VastaaPoista
  4. Seuraaminen on kyllä Luumun vahvuuksia, mitä nyt tuota pomppimista pitäisi ehkä hieman hillitä ylempiä luokkia varten. Vuosi tahkottiin perusasentoa ja yhtä askelta... siitä se on rakentunut. Niin ja Luumu tosiaan on niin Luumu :) ihana, iloinen, ihmisrakas hupsu.. toivottavasti pysyykin aina tuommoisena!

    VastaaPoista